Verkkokatu täytti 3 vuotta - mitä olen oppinut

Verkkokatu

Yritykseni Verkkokatu täytti eilen 3 vuotta. Noihin vuosiin on mahtunut valtavasti kasvamista ja oppimista, itsensä ja muiden kohtaamista. Minusta tuntuu, että opin todella kuuntelemaan itseäni vasta silloin, kun perustin yritykseni. Ja paljon olen siitä asti panostanut itseni tuntemiseen, kehittämiseen ja opiskelemiseen. Vaikka yritykseni kaatuisi huomenna, ei niitä oppeja saisi minulta kukaan pois.

Mietin illalla, mitä jokainen noista kolmesta vuodesta on minulle opettanut. Ensimmäisenä vuonna elämänmuutos oli valtava, ja se avarsi minua uskomattomasti. Aikaisemmin olin tottunut aika ennalta arvattavaan ja tasaiseen elämäntapaan. Yrittäjäksi hypätessä kaikki tuttu ja turvallinen vaihtui tyhjään tauluun, johon on mahdollista maalata mitä vain, mutta kaikki on myös itsestä kiinni. Olen valtavan kiitollinen siitä, miten olen oppinut luottamaan elämään ja itseeni siinä, että kyllä sitä aina selviää ja oikeat ratkaisut löytyvät lopulta.

Verkkokatu täytti 3 vuotta

Toisena vuotena aloin oppia kantapään kautta niitä asioita, joita olin älyllisellä tasolla opiskellut. Kasvattavaa sekin, ja tuntui että nousin sekä yrittäjänä että ihmisenä seuraavalle portaalle. Askel ammattimaisempaan toimintaan ja yrittäjyyden realismiin. Yrittäjän vapaus viehätti, mutta realiteetit alkoivat olla myös selkeämpiä. Aloin siirtyä puhtaasti digitaalisesta yrittäjästä kouluttajaksi, jolla on myös digitaalisia tuotteita. Itsenikin yllätykseksi huomasin nauttivani kouluttamisesta ja huomasin olevani siinä hyvä.

Kolmantena vuotena sain maistaa parhaita paloja yrittäjän vapaudesta. Oli mahdollista asua kolme kuukautta perheen kanssa Espanjassa, koska kahden yrittäjän talous mahdollisti sen. Toinen kirja ja lukuisat lehtiartikkelit Helsingin Sanomia myöden todistivat itselleni, että olen oikeilla jäljillä. Aloin myös ymmärtää, että yksin on vaikea kiivetä tälle vuorelle. Siirsin painopisteen yksinäisestä kylmästä asiakashankinnasta verkostoitumiseen ja lämpimiin kohtaamisiin.

Olen jatkuvasti uskonut siihen, että kun olet aktiivinen ja liikkeellä hyvällä tarkoituksella, niin sattuma löytää sinut ja hyviä asioita tapahtuu. Tänään sain siitä viimeisimmän esimerkin. Puhelin soi aamulla, ja toisessa päässä oli Helsingin Sanomien toimittaja, joka halusi tehdä jutun resepteistä ja digitaalisuudesta, niiden yhdistämisestä tässä informaatioähkyn täyttämässä digitaalisessa aikakaudessa. Rohkeasti tartuin erikoiseen aiheeseen.

Verkkokatu 3 vuotta

Kysyin toimittajalta haastattelun jälkeen, että miten hän muuten löysi minut. Selvisi, että hän oli jutellut Hesarin toisen toimittajan kanssa, joka haastatteli minua sähköpostihallinnan menetelmistäni viime syksynä. Toimittaja oli sanonut, että osaan hyvin yhdistää digitaalisuutta ja arjen järkevää toimintaa. Näin olen itsekin ajatellut, mutta onpa ihana kuulla, että Hesarin toimituksessakin minusta puhutaan niin. Onhan se nyt aika huikea juttu päästä kolmanteen Helsingin Sanomien artikkeliin vuoden sisällä, ja vielä kaikki eri aiheista. Toki kaikissa niissä on sama pääteema: asioiden järjestäminen ja arjen sujuminen.

Jos joku kysyy minulta, mitä teen vuoden päästä kun yritykseni täyttää 4 vuotta, vastaan että en tiedä. Mutta tiedän, että teen sitä mitä sydämeni sanoo. Sitä, missä koen voivani auttaa muita, ja missä sekä vapauden kaipuuni että itseni toteuttamisen halu kohtaavat.


Minna Koivisto

Kirjoittaja Minna Koivisto on yrityksen Verkkokatu perustaja. Hän kirjoittanut kaksi kirjaa, luonut kaksi verkkokurssia ja hän pitää Sähköpostihallinnan koulutuksia ja Ajanhallinnan koulutuksia yrityksille ja kunnille.