Näin järjestät käsilaukun

Varmista ensin, että sinulla on tilanteeseen sopivasti aikaa, yksityisyyttä ja tarpeeksi suuri pöytä.

Kaada koko käsilaukun sisältö pöydälle.

Tyhjennä myös kaikki taskut, laukun sisältä ja ulkoa.

Katso joka ikistä tavaraa kriittisesti, mitä nuo tavarat asustelevat ilmaiseksi sinun käsilaukussasi.

Kulkevat mukanasi paikasta toiseen.

Sinä kannat kaikkia niitä, ja siellä ne vaan istuskelevat ja nauttivat ilmaisesta matkasta.

Et pyydä niiltä vuokraa tai matkalippua, et kysele kuinka pitkään ne haluavat matkustaa laukussasi, annat niiden kaikkien vain olla siellä päivästä toiseen.

Käsilaukku on todella hyödyllinen kantaa mukana, koska kaikki tarpeelliset tavarat ovat aina mukana, ja ne löytyvät helposti tarvittaessa.

Aina näin ei kuitenkaan ole. Usein tavaroita kertyy vähitellen käsilaukkuun, ja ennen kuin huomaatkaan, on se kaaoksen vallassa, ja sieltä on vaikea enää löytää yhtään mitään.

Tänään laitetaan käsilaukku järjestykseen!

Tuntuukin, että ne turhat tavarat ovat tainneet muuttaa sinne asumaan.

Aika kätevää niille! Kukapa ei haluaisi asua lämpimässä laukussa muiden tavaroiden kanssa, ja matkustaa kanssasi paikasta toiseen.

Mutta pitäisikö sinun kuitenkin tehdä jonkinlainen sääntö siihen, ketkä kaikki saavat asua laukussasi?

Ja kuinka kauan ne saavat matkustaa kanssasi?

Ehkä se olisi sinun omaksi parhaaksi, että jotenkin kontrolloisit rakkaan laukkusi sisältöä.

Mutta jos tyhjennät laukun nyt kaikesta turhasta tavarasta, mistä tiedät että sinne ei huomenna ja ylihuomenna tule taas uusia turhia tavaroita?

 
 

Tehdäänpäs testi.

Tukitaan viikon ajan, mitä kaikkia laukkusi tavaroita oikeasti tarvitset? Ja selvitetään, kuinka paljon uutta turhaa tavaraa ehdit kerätä sinne viikon ajan?

  1. Tyhjennä ensin käsilaukku kaikista tavaroista
  2. Päästä takaisin vain ne, joita todella tarvitset
  3. Järjestä tavarat laukkuun järkevästi
  4. Laita kalenteriin muistutus viikon päähän
  5. Tyhjennä taas viikon päästä laukku pöydälle, ja katso mitä sieltä löytyy
  6. Tunnista ne tarpeettomat tavarat, joilla on taipumus livahtaa laukkuun

Nyt tunnistat ne tavarat, jotka huomaamatta valtaavat käsilaukkusi.

Ja jatkossa osaat kiinnittää asiaan huomiota, etkä enää päästä turhia tavaroita asustelemaan käsilaukkuusi.


Kirjoittaja Minna Koivisto on kirjoittanut kirjan Koti Kuntoon - ilman rahaa tai rakentamista, ja hän on luonut verkkokurssin Koti Järjestykseen 30 päivässä.