Onnistunut muutto

Tämä kirjoitus on viides osa artikkelisarjaa, joka käsittelee erilaisia tapoja karsia turhia tavaroita ja järjestää kotia.

  1. Ensimmäisessä osassa käsitellään Marie Kondon kirjaa KonMari
  2. Toisen osan aiheena on Projekti 365
  3. Kolmannessa osassa käydään läpi Kapselivaatekaapin hyötyjä
  4. Neljännen osan aiheena on Sadan tavaran haaste
  5. Viidennen osan aiheena on Onnistunut muutto

Onnistunut muutto

Jokainen tavoittelee onnistunutta muuttoa

Olen monesti miettinyt, miten tehdään sellainen muutto, jossa rauhassa käydään kaikki tavarat läpi.

Sitähän aina suunnitellaan, että ensin karsitaan kaikki turhat tavarat pakatessa. Ja sitten uuteen kotiin muuttaessa voidaan rauhassa laittaa kaikki valitut tavarat hyvään järjestykseen.

Mutta usein käy kuitenkin niin, että pakatessa on sen verran kiire käydä koko koti läpi, että turhia tavaroita ei yksinkertaisesti ehdi karsia pois.

Ja uudessa kodissa pitää saada muuttolaatikot tyhjennettyä nopealla aikataululla, koska niistä pitää päästä pikaisesti eroon.

Niinpä kaikki tavarat vain nopeasti siirretään uuden kodin kaappeihin, ja karsinta ja huolellinen järjestäminen jää kokonaan tekemättä.

Olen tehnyt monta muuttoa, jossa minulle on käynyt juuri noin.

Karsi pakatessa, järjestä purkaessa

Mutta tällä kertaa sain hoidettua asiat paljon paremmin.

Pakkaaminen alkoi lähes viikkoa ennen. Joka ilta pakatessa kaikki tavarat kävivät läpi tarkan seulan, ennen kuin pääsivät muuttolaatikkoihin.

Koin sen olevan erittäin puhdistavaa ja vapauttavaa, kun sai rauhassa käydä läpi tavaroitaan ja karsia sieltä turhia pois.

Ja mikä siihen parempi aika, kuin muutto toiseen asuntoon. Ja tällä kertaa varasin siihen hyvin aikaa.

Pakkamisen jälkeen tykkään lopuksi siivota vanhan asunnon kunnolla, ja samalla rauhassa sanoa jäähyväiset kodille ja kiittää mukavista yhteisistä hetkistä. Itse asiassa luettuani Marie Kondon kirjan KonMari huomasin suhtautuvan tavaroihin samankaltaisesti.

Niillä on oman tehtävänsä ja oma ”sielunsa”. Tykkään mielessäni kiittää niitä hyvästä yhteisestä ajasta.

Mutta yhtä tärkeänä pidän niistä irti päästämistä, kun aika on oikea.

Tavaraa pitää käyttää, tai sitten se pitää päästää eteenpäin. Muuten se on vankina kodissasi, ilman virkaa.

Jos sidot itsesi tavaroihin kiinni, et ole vapaa

On ollut suuri helpotus oivaltaa, että minun ei tarvitse jäädä tavaran vangiksi. Jos se on tehnyt tehtävänsä, on aika päästää se eteenpäin.

En koe siinä mitään hienoa, että väkisin varastoidaan tai väkisin yritetään kuluttaa loppuun tavaroita, joiden tehtävä on jo täyttynyt. Ei kannata tehdä itselleen turhia kahleita.

Kun päästää tavarasta irti oikealla hetkellä, vapautuu siinä suuri määrä energiaa.

Minusta uudessa kodissa on ihana puhdistaa kaikki kaapit ja hyllyt kunnolla läpi, ennen kuin laittaa sinne yhtään tavaraa.

Ja tällä kertaa sain tehtyä sen.

Etenin rauhassa, itseäni ja asuntoa kuunnellen

Otin keittiöstä kaikki hyllyt pois, puhdistin kaikki pinnat ja säädin kaikki hyllykorkeudet mieleisikseni. Sitten aloin rauhassa suunnitella, minkälainen järjestys sopisi kaikista parhaiten juuri tähän keittiöön ja juuri tähän asuntoon.

Otin tuolin ja istuin vähän kauemmas, tarkastelin ja ideoin. Keskustelin kodin kanssa.

Näin tutustuin rauhassa uuteen kotiin, ja kuulostelin mitkä ratkaisut voisivat toimia parhaiten juuri siellä. Ja vasta sitten aloin laittaa tavaroita paikoilleen.

Tein sen kaiken rauhassa, koska tiedän että silloin saan kerralla asunnon toimimaan. Ja niin se alkaa tuntua Minun Kodiltani.

Miten voisi järjestää onnistuneen muuton ilman muuttoa?

Pystyin siis kerrankin tekemään sellaisen muuton, josta olen aina haaveillut.

Olenkin miettinyt, että miten saisin ihmisille samanlaisen positiivisen kokemuksen ilman sitä varsinaista muuttoa. Kokemuksen, jossa rauhassa mutta määrätietoisesti karsitaan ensin turhat tavarat pois.

Ja sitten mietitään, miten olisi järkevää sijoittaa tavaroita omaan kotiinsa, että siellä olisi mahdollisimman helppo toimia ja mukava asua.

Sellaista lähestymistä olen pyrkinyt luomaan kodin järjestämisen verkkokurssilleni Koti Järjestykseen 30 päivässä. Rauhallisia, itsensä näköisiä ratkaisuja turvallisessa seurassa, mutta kuitenkin reippaasti edeten kohti siistiä ja toimivaa kotia.


Kirjoittaja Minna Koivisto on kirjoittanut kirjan Koti Kuntoon - ilman rahaa tai rakentamista, ja hän on luonut verkkokurssin Koti Järjestykseen 30 päivässä.