Näin opit luopumaan turhista tavaroista

NÄIN OPIT LUOPUMAAN TURHISTA TAVAROISTA

Tavaroista luopuminen voi tuntua aluksi vaikealta. Varsinkin ihmiselle, jolle se on täysin uutta.

Se voi tuntua jopa ahdistavalta, ja siksi sitä on monesti niin helppo vältellä.

Kuitenkin kuten kaikki muutkin taidot, myös tavaroista luopumisen voi opetella. Eikä aloittamisen rimaa kannata nostaa liian korkealle, ettei koko homma jää tekemättä.

Tässä viisi askelta tavaroista luopumisen oppimiseen.

1. Aloita yhdestä tavarasta

A journey of a thousand miles begins with a single step. Kuten kiinalainen filosofi Laotse aikoinaan sanoi, tuhannen mailin matka alkaa yhdellä ainoalla askeleella.

Jos et ole tottunut heittämään tavaraa pois, ja suunnittelet tyhjentäväsi koko varaston päivässä, ei mikään ihme että pupu menee pöksyyn.

Aseta aloittamisen rima niin matalalle, että siitä ei enää mahdu ali. Päätä vaikka viikon ajan joka päivä karsia yksi tavara kodistasi pois. Jos tavaraa on liikaa, ei se totisesti ole liian vaikea haaste. Ja tuo yksi tavarahan voi olla vaikka rikki mennyt kynä tai pilaantunut ruoka.

Pääasia, että pääset vauhtiin ja opit tuntemaan, miltä tavarasta luopuminen tuntuu. Että se ei olekaan niin paha asia tai niin vaikeaa.

Aloitat harjoittelun ja kasvatat luopumisen lihaksiasi yksi tavara kerrallaan. Totuttelet tavarasta luopumiseen ja teet siitä itsellesi tutumman asian.

2. Tee itsellesi rutiini

Kuten kaikki tekeminen, myös tavaroista luopuminen on helpompaa kun siitä tekee automaattisen tapahtuman.

Jos joka päivä pitää erikseen yrittää muistaa karsia tavara, miettiä koska sen jaksaisi tehdä ja yrittää löytää siihen motivaatiota ja tahdonvoimaa, tekee asiasta itselleen liian vaikean. Ja luovuttamisesta liian helpon.

Sen sijaan kun ennen koko prosessin aloittamista näkee vähän vaivaa ja luo itselleen rutiinin, miten asian toteuttaa, on hommaan lähteminen jo paljon helpompaa ja motivaatiokin korkeammalla.

Eli päätä vaikka, että joka päivä ennen iltapalaa käyt karsimassa yhden tavaran pois. Ja sitten saat palkinnoksi iltapalan.

3. Anna itsellesi palkintoja

Mikä motivoikaan tekemistä paremmin kuin lopussa odottava palkinto? Lupaa itsellesi jokin pieni palkinto, kun saat karsittua kymmenen tavaraa. Ja sitten aina uusi pieni palkinto jokaisen uuden kymmenen tavaran kohdalla.

Ja suurempi palkinto vaikka kun saat viisikymmentä ja sata tavaraa täyteen. Mieti kaikki palkinnot jo etukäteen ja muistuta itseäsi niistä, niin motivaatio pysyy korkealla.

Sido isommat palkinnot johonkin toiseen ihmiseen. Vaikka kun saat 50 tavaraa karsittua, viet ystäväsi syömään.

Kerro tästä palkinnosta myös ystävällesi. Näin hänkin kannustaa sinua saavuttamaan tavoitteesi. Ja haluat päästä tuohon tavoitteeseen, että saisit antaa palkinnon ystävällesi.

4. Nauti edistymisestäsi

Tarkoitus ei ole ainoastaan, että joka päivä karsit yhden tavaran. Tarkoitus on, että otat sen tärkeän ensimmäisen askeleen ja pääset vauhtiin.

Tarkoitus on, että alat nähdä edistystä kodissasi. Ja huomaat nauttivasi niistä pienistä edistysaskeleista, joita turhasta tavarasta vähitellen avartuva kotisi tarjoaa.

Tunne ylpeyttä itsestäsi. Sinä olet tehnyt jotakin tilanteen korjaamiseksi. Olet alkanut kääntää kelkkaa, kohta tavarat eivät enää hallitse sinua, vaan sinä tavaroitasi.

Et ole enää tilanteen uhri, vaan pystyt itse vaikuttamaan oman kotisi viihtyvyyteen.

5. Tee suunnitelma

Nyt kun olet oppinut karsimaan turhia tavaroita, sinulla on varmasti tullut halu saada loputkin kodista parempaan järjestykseen.

Tee suunnitelma, miten aiot käydä kotiasi läpi, että saisit omasta kodistasi mahdollisimman avaran, viihtyisän ja sellaisen jossa on helppo toimia. Kodin, jossa tavarat löytyvät helposti ja ne on aina helppo laittaa paikoilleen.

Kannattaa aloittaa kaikista helpoimmasta huoneesta tai vaikka yhdestä kaapista. Keskity saamaan yksi pieni kokonaisuus valmiiksi, nauti tuloksista hetken aikaa ja siirry sitten seuraavaan kohteeseen.

Tee itsellesi selkeä suunnitelma, missä järjestyksessä käyt kotiasi läpi. Laita kalenteriin ne ajat, kun aiot tarttua uuteen kohteeseen. Ja muista palkita itsesi aina, kun saat yhden kokonaisuuden valmiiksi.

Muista myös ottaa kuvia ennen kuin aloitat ja myös jälkeenpäin, että voit sitten ihailla ennen/jälkeen -kuvista tekemääsi muutosta.


Kirjoittaja Minna Koivisto on kirjoittanut kirjan Koti Kuntoon - ilman rahaa tai rakentamista, ja hän on luonut verkkokurssin Koti Järjestykseen 30 päivässä.