5 syytä, miksi kannattaa epäonnistua

 

1. Uskallat ottaa enemmän riskejä

Kun ei pelkää epäonnistumista, uskaltaa elää rohkeammin. Monesti asiat tuntuvat pelottavilta, kun niitä pysähtyy ajattelemaan. Silloin on se vaara, että teot jää tekemättä, pupu menee pöksyyn.

Sen sijaan, jos hyväksyy sen, että osa tekemistä asioista päätyy eri lailla kuin olettaa, on nuo askeleet helpompi ottaa.

On olemassa sanonta, että epäonnistuminen on epäonnistuminen vain silloin, jos se kirjan viimeinen luku. Mutta niin kauan kun oppii epäonnistumisestaan ja jatkaa matkaa, se on vain juonen käänne, yksi kappale kirjassa.

2. Saat enemmän aikaiseksi

Kun ei pelkää epäonnistumista, etenee rohkeammin, nopeammin ja pidemmälle. Silloin tietää, että ainoa tapa päästä eteenpäin, on mennä eteenpäin. Pelkällä suunnittelulla ei pääse kovin pitkälle.

Sanonnan mukaan hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Mutta se suunniteltu pu0likas on tyhjä puolikas ilman sitä toista puolikasta.

Ja monesti asioita voi tehdä kokonaan ilman suunnittelua. Ei suunnittelu missään nimessä turhaa ole, mutta suunnittelulla on oma paikkansa. Ja joskus on aika vain hypätä. Kun on tehnyt paljon, sekä virheitä ja onnistumisia, tietää kokemuksen kautta mikä toimii ja mikä ei.

Ja silloin tietää myös, mitä askeleita on hyvä suunnitella ja mitä askeleita on joskus ihan hyvä ottaa ilman sen suurempia suunnittelemisia.

Ja ymmärtää, että se on usein ainoa tapa oppia ja päästä eteenpäin.

3. Saat itseluottamusta

Harva asia nostaa itseluottamusta yhtä paljon kuin rohkeiden askeleiden ottaminen.

Se, että tiedostaa ettei voi hallita mitä tulee tapahtumaan ja ottaa tuon askeleen silti, kasvattaa itseluottamusta. Ja lisäksi se kasvattaa uskallusta ottaa rohkea askel myös seuraavalla kerralla.

Ja kun opettelee toimimaan rohkeasti, epäonnistumista pelkäämättä, tulee siitä tapa. Ja vähitellen vanha ajatus muuttuu mielessä. Enää ei ajattele, että tilanteessa voi epäonnistua, vaan että tämän täytyy olla tärkeä askel, koska se herättää minussa niin paljon tunteita.

Siispä otan sen, että pääsen taas eteenpäin ja opin tuntemaan itseäni paremmin.

4. Saat arvostusta

Muut tunnistavat selkä suorana ja rohkeasti toimivat ihmiset. Se että uskaltaa tehdä rohkeita ratkaisuja ja kantaa vastuun toimiensa seurauksista, herättää kunnioitusta muissa ihmisissä.

Sellaiset ihmiset saavat kunnioitusta, ja heitä arvostetaan.

5. Maailma on täynnä mahdollisuuksia

Kun opettelee toimimaan rohkeasti ja epäonnistumista pelkäämättä, huomaa vähitellen että mahdottomaltakin tuntuneet asiat eivät enää ole niin kaukana horisontissa.

Maailma ei olekaan enää niin irrallinen paikka itsestä. Vaan itse on osa maailmaa, ja ymmärtää paremmin miten se maailma toimii.

Ja vähitellen sellaiset asiat alkavat tuntua mahdollista tai jopa todennäköisiltä, joista ei ennen uskaltanut kuin uneksia.


Kirjoittaja Minna Koivisto on luonut verkkokurssin Ajanhallinta on elämänhallintaa, ja hän pitää Ajanhalinnan luentoja yrityksille.